Neljä vinkkiä Suomalaisille fillariverkkokaupoille

Fillarikellarin uuden verkkokaupan lanseerauksen myötä pysähdyin pohtimaan miksi toiset fillariverkkokaupat ovat parempia kuin toiset ja mikä kotimaisessa pyöräverkkokaupassa mättää. Monen harrastajan tavoin tilaan pyöräkamoja usein ulkomaisista verkkokaupoista. Suosin Wiggleä, Evans Cyclesiä ja Chain Reaction Cyclesiä. En valitse ulkomaista verkkokauppaa hinnan vuoksi. Kyse on ihan muista jutuista.

Hyvän verkkokaupan tunnusmerkkejä on paljon, mutta nostin nyt esille neljä asiaa, joihin toivoisin Suomessa parannusta. Pohdintani soveltuvat myös muille toimialoille, joten asiasta kiinnostuneet voivat jatkaa lukemista 🙂

1. Laajempi valikoima

Suomalaisten verkkokauppojen valikoima on usein hyvin suppea. Viimeksi tilasin uuden haarukan, stemmin ja ohjaustangon Saksasta. Kävin läpi Suomalaisia verkkokauppoja, joissa minulle tarjottiin yleensä yhtä tai kahta maastokeulaa hintahaitarin yläpäästä. Ulkomaisten kauppojen valikoimista löytyi kymmeniä vaihtoehtoja.

Useinkaan en yksinkertaisesti löydä etsimääni Suomalaisista kaupoista. Ymmärrän toki, että kauppiaan näkökulmasta laaja valikoima on logistinen haaste. mutta toisaalta suppea valikoima karkottaa ostajat.

2. Paremmat kuvat ja tuotekuvaukset

Suomalaisten verkkokauppojen tuotekuvaus ovat usein järkyttävän suppeita. Liian usein näen tuotteita myytävän ilman kuvausta tai englanninkielisellä kuvaustekstillä. Tässä on suora lainaus erään Suomalaisen verkkokaupan tuotteen kuvaustekstistä:

Tuotekoodi: CR4057

Anteeksi mitä? Hyvä tuotekuvaus antaa kuvan tuotteesta ja sen valmistajasta. Se kertoo tuotteen soveltuvuudesta eri käyttötarkoituksiin ja siitä miksi juuri tämä tuote on hyvä.

Lisäksi tuotekuva on kriittinen. Itse huomaan usein ohittavani verkkokaupassa tuotteet, joilla ei ole ollenkaan kuvaa. Hyvä kuvaa kertoo tuotteesta paljon.

Verkkokaupassa myyjä ei pääse itse esittelemään tuotetta. Tuotekuvien ja tuote-esittely on tehtävä se. Tuotteen huolellinen esittely lisää myyntiä. Olen elänyt sellaisessa uskossa, että myyminen kiinnostaa kauppiasta. Lisäksi hyvät kuvat ja tekstit parantavat myös näkyvyyttä hakukoneissa.

3. Asiakaspalvelua suomeksi

Tässä kohtaa olisi Suomalaisille erinomainen paikka tarjota jotain, mitä ulkomaiset kaupat eivät yksinkertaisesti voi tarjota. Etenkin komponentteja ostaessa herää usein paljon kysymyksiä. Mitäpä jos voisin kysyä chat-ikkunassa neuvoa asiantuntijalta? Omalla kielellä? Mitä jos yhteydenottolomake olisi jokaiset tuotteen yhteydessä? Ja vieressä olisi lupaus, että viesteihin vastataan saman päivän aikana?

Myymälässä asiakas saa palvelua. Miksei verkossa? Tällä saralla on paljon petrattavaa. Geneerinen kaupan uumenista löytyvä sähköpostiosoite, josta kukaa ei vastaa, ei ole hyvää asiakaspalvelua.

4. Toimivat tuotesuodattimet

Sokeriksi pohjalle olen säästänyt tuotelistojen suodattamisen. Heti, kun kohta yksi on kunnossa ja valikoima on laaja, nousee tuotteiden löydettävyys avainasemaan. Olen itse pitkä henkilö ja haluan usein suodattaa näkyville vain tuoteet, jotka ovat minulle sopivan kokoisia. Esimerkiksi pyöräilypaitoja ostaessa en kovin mielellään käy yksi kerrallaan kymmeniä paitoja läpi sopivaa kokoa etsien. Nykyihminen haluaa asiat heti. Helposti ja nopeasti. Haluan tuotelistaan vain sopivankokoiset tuotteet, muuten kauppa on käyttökelvoton. Huonot tuoterajausominaisuudet ovat yleisin syy siihen, että suuntaan ulkomaisiin verkkokauppoihin.

Yhteenveto

Fillarikellarin verkkokauppa näyttää hyvältä ja edellämainitut asiat ovatkin siellä pääosin hoidossa. Siitä iso plussa. Valikoimakin on hyvä, vaikka aika monen tuotteen osalta varastotilanne onkin huono. Suomalaisista verkkokaupoista nostaisin esille Bikeshopin. Siellä vieraillessa ei synny oloa, että selaisi kivijalkakaupan vasemmalla kädellä ylläpidettyä tyhjyyttään kumisevaa välttämätöntä pahaa.

Haluaisin nähdä, että Suomessakin alettaisiin fillaripuolella panostaa tosissaan verkkokauppaan. Siihen tämä maailma on kuitenkin menossa. Eikä ole mitään syytä miksi Suomi ei menisi mukana.

One response

  1. MatuCaneX Avatar
    MatuCaneX

    Kyllähän toi kivijalkakauppojenkin toiminta on aika vaillinnaista palvelun osalta ainakin täällä Pirkanmaalla, joten turha kai sitä on verkossakaan odottaa. Ja kyllä mä sen hinnan nostaisin yhdeksi vinkiksi tuohon listalle. Toki tässä maassa on ihmisiä vain 5 eikä 50 miljoonaa, vaikka monelta osin infrastruktuuri onkin mitoitettu jälkimmäisen mukaan, mutta kauppa ei ka ihan sellaisia volyymeja rohkene tavoitella edes rajan takaa verkossa.