Ajan keskustassa kevyenliikenteenväylää. On mukava keväinen päivä ja yhä useampi on uskaltautunut talven jälkeen pyörän selkään. Edessä on ajotien ylitys ja minulle vaihtuu punainen valo. Jään valoihin. Risteykseen alkaa kerääntyä muitakin pyöräilijöitä. Kun valot vaihtuvat vihreäksi, risteyksessä on jo viitisentoista pyörää.

Tien ylityksen jälkeen saavutaan erehdyttävästi jalkakäytävää muistuttavalle osuudelle. Reitti kapenee ja kivijalkakauppojen ovet aukeavat eteen. Missään ei ole liikennemerkkejä, jotka kertoisivat jatkuuko kevyenliikenteenväylä. Syntyy tilanne, jossa pyöräilijän pitää luottaa maalaisjärkeen. Syntyy viisitoista erilaista maalaisjärkeen perustuvaa ratkaisua. Osa jatkaa eteenpäin kuten kevyenliikenteen väylä jatkuisi. Osa siirtyy ajoradalle. Osa ajaa hetken eteenpäin ja pujahtaa sitten parkissa olevien autojen välistä ajoradalle. Osa jäätyy täysin.

Lopputuloksena kävelijät, autoilijat ja pyöräilijät ovat ihmeissään sinne tänne poukkoilevista pyöräilijöistä. Lehdet pääkirjoituksia myöten täyttyvät pyöräilykulttuuria kauhistelevista kirjoituksista – Facebookin viharyhmistä puhumattakaan. Ja tämä kaikki vain siksi, että pyöräilijöille ei ole selkeitä opasteita.

Helsingissä on lukuisia edelläkuvatun kaltaisia paikkoja, joissa pyöräilijöille ei ole selkeästi osoitettu missä heidän kuuluisi olla. Samaan aikaan pyöräilijöitä näkyy katukuvassa vuosi vuodelta enemmän.Tilanne on paikoitellen hyvin kaoottinen.

Sekavat liikennejärjestelyt johtavat myös moraalin rappeutumiseen. Koska väylät eivät ole selkeitä, opitaan menemään sieltä mistä parhaalta tuntuu. Välillä lain mukaisesti, välillä lain vastaisesti.

Tämän kevään aikana liikenteessä pyöriessä minulle on tullut sellainen tunne, että pyöräilyväylien ja -olosuhteiden kehittäminen ei tällä hetkellä pysy pyöräilymäärien kasvun perässä. En kitise aiheesta siksi, että pyöräilyolosuhteiden puutteista pitää valittaa. Kitisen siksi, että nykymeno ei ole turvallista.

Published by kampiapina

3 thoughts on “Parempia pyöräteitä kiitos

  1. Samanlainen havainto Turkuusta. Hyötypyöräily on kasvanut muutamassa vuodessa ihan uusin mittoihin. Eikä katusuunnittelu pysy perässä 60-luvun asenteineen. Tästä esimerkkinä tänä vuonna Uittamontielle valmistunut kaksisuuntainen ja 50 cm leveä pyörätien osuus.

    Useimmiten pyöräilijä on nykyään menossa töihin, siis kasvattamaan bruttokansantuotetta ja luomaan iki-ihanaa hyvinvointia. Eikä siis ole suinkaan marginaalinen ekohippi tai kumihousukiitäjä. Kaupungeissa pyöräily pitäisi pikaisesti ottaa kunnolla omana liikkumismuotonaan huomioon suunnittelusta lähtien.

    Pyöräväyläthän on autojen väyliin nähden vieläpä suhteellisen halpoja rakentaa.

  2. Meillä pohjoisessakin löytyy vastaavanlaisia tilanteita ja etenkin talvisin. Etenkin tänä keväänä huomannut kuinka pyöräilijöiden määrä kasvanut hurjasti.

    Keskustassa (Rovaniemi) kuitenkaan ei tunnu monikaan tietävän missä ja minne pitäisi ajaa/kävellä. Liikennemerkkejä ei läheskään aina ole merkitsemässä esim. pelkkää jalkakäytävää tai jaettua pyörä- ja kävelytietä. Tiemerkinnätkään eivät auta kun iso osa vuodesta tiet lumen peitossa.

  3. Mä ajelin kerran Ruotsissa ihan siististi autolla eräässä risteyksessä suoraan. Aloin ihmettelemään että onpas paljon fillaroitsijoita tällä tiellä, kunnes kävi ilmi, että siitä kohtaa autotie oli päättynyt risteykseen ja tie jatkui pyörätienä…

    Alla oli vielä sähköauto, eli eivät reppanat kuulleet mua kun fillarin perässä ajelin. Onneks seuraavasta risteyksestä pääsi taas autojen puolelle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *