Tänään ei puhuta pyöristä vaan pyöräilyn dokumentoinnista: aiheenamme on kamerat. Monet meistä varmasti muistavat Nokian entisen johtajan Anssi Vanjoen puheet siitä, miten kännykät syrjäyttävät järjestelmäkamerat. Monet – minä mukaan lukien – pitivät Vanjoen puheita humpuukina.
Nyt olen kuitenkin alkanut epäillä. Tarvitsenko minä järjestelmäkameraa enää mihinkään?
Valokuvaajana olen puhdas harrastelija, mutta sisälläni asuu pieni valokuvaaja. Tykkään ottaa kuvia ja kuvaan suhteellisen paljon. Ymmärrän valotuksen perusasiat ja ymmärrän kaikki oleelliset termit. Osaan ottaa mielestäni (ainakin vahingossa) ihan hyviä kuvia. Nautin katsellessani onnistuneita otoksiani. Olen kuvaillut koko ikäni. Otan kuvia oma elämästäni, perheestä ja erityisesti pyöräilystä. Olen aina omistanut kameran. Junnuna filmipokkareita, sitten digikompaktin ja nyt viimeiset kymmenen vuotta järjestelmäkameran.
Parin viimevuoden aikana olen tajunnut, että järkkäri jää hyvin usein pölyttymään kirjahyllyn päälle. Kännykällä saa riittävän hyviä kuvia, se on pienikokoinen ja kulkee aina mukana. Samalla valokuvaus on yleisesti kokenut valtavan inflaation. Melkeinpä kuka tahansa saa tänä päivänä otettua hyviä kuvia pilkkahintaisilla laitteilla ja Instagramin filttereillä kaikista tulee taidekuvaajia. Netti on myös pullollaan häkellyttävän hienoja kuvia. Pinterestiä selaamalla voi nopeasti turruttaa itsensä täydellisten valokuvien maailmassa.
Tällaisen myllerryksen keskellä sisäinen valokuvaajani on valtavan identiteettikriisin pauloissa. Minkälaisia kuvia minun pitäisi ottaa erottuakseni massasta? Mikä on minun kuvieni sanoma? Onko väärin olla tyytyväinen kännykällä otettuihin kuviin? Tarvitsenko enää järjestelmäkameraa?
Kuten vaikeissa tilanteissa aina, ongelmia voi heittää rahalla. Myin järkälemäisen Nikon D70s-järkkärini ja ostin tilalle pienen ja ketterän Olympuksen OM-D E-M5 minijärkkärin. Ajattelin, että sisäinen kuvaajani syttyy uutelleen. Kollegallani on samanlainen kamera ja olin sitä jonkin verran jo räplännyt. Speksit olivat ok, pieni kamera kulkee lenkeillä mukana ja optinen kuvanvakain rungossa oli vakuuttava. Lisäksi kameralla saa kuvattua videota, mitä pidän tärkeänä. Kamera oli varustettu 14-42 mm optiikalla, jonka valovoima on f/3.5-5.6.
Ensimmäisten viikkojen jälkeen fiilis oli suoraan sanottuna lannistava. Kamera on yhtä kallis kuin kännykkäni iPhone 5. Koska kamera on suunniteltu vain kuvien ottamiseen, olettaisin sillä saavan tähtitieteellisesti parempia kuvia. Mutta kun ei saanut. Perusräpsyissä kännykän ja järkkärin kuvissa oli pelottavan vähän eroa. Toki järkkärin paremmat säädöt auttavat ottamaan kuvian tietyissä olosuhteissa, mutta tosiasiassa suurimmassa osassa ottamiani kuvia kännykkä oli samalla viivalla järkkärin kanssa. Ja koska kännykkä on aina mukana, kuvasin edelleen enimmäkseen sillä. Senkin Anssi minkä teit!
Sisäinen valokuvaajani käpertyi sikiöasentoon nyyhkyttämään. Tiedän, että järkkärillä saa optisesti parempia kuvia. Olen katsellut ihaillen meidän firman Flickr-photostreamia ja viimeinen niitti oli, kun veljeni näytti ruskakuviaan lapista. En kestänyt enää. Heitin taas ongelmaa rahalla. Ostin uuden objektiivin. Kiinteäpolttovälinen 45mm objektiivin f/1.8 valovoimalla. Nyt järkkärilläni on mahdollisuus osoittaa olevansa omistamisen arvoinen.
Nopeasti testattuna uusi objektiivi valaa toivoa. Kuvien optinen laatu ja valovoima vaikuttavat lupaavilta. Otin testiksi tällaisen hyvin epätieteellisen kuvasarjan kännykällä, vakio-optiikalla ja uudella objektiivilla.
En ole varma osaisinko elää ilman kameraa (ja joo kännykkää ei lasketa). En ole koskaan eläessäni kokenut moista. Voisinko elää sen tosiasian varassa, että kuvaisin vaan kännykällä? Vaikka alustavat testit ovat lupaavia, järkkärin lähtölaskenta on kuitenkin jo alkanut. Jos sisäinen valokuvaajani ei ala pikkuhiljaa saada oloja, niin kalusto lähtee myyntiin.
Kerron sitten miten kävi. Sillä aikaa voitte katsella kännykkäkuviani Instagramissa. Siellä on pari otosta, joihin olen aika tyytyväinen.
Ps. Joo joo, tärkeintähän on tietysti kuvien sisältö, eikä se millä kuvataan. Mutta onhan se nyt kiva vähän viilata pikseliäkin…
2 responses
Olen ajatellut kirjoittaa Joulupukille toiveen uudesta kamerasta…öh siis kännystä. Vanha iPhonikkani 4S kun sai pari viikkoa sitten pahan henkisen kolhun törmättyään Sonyn uuteen Xperia Z5 Premium kännyyn. Aiettä vähänkö oli hieno kamera. 4K Ultra HD näyttö ja 4K videokuvaus, automaattitarkennus 0,03 sek. kamerasta löytyy monipuoliset säädöt mm. usein käyttämäni ali- ja ylivalotukset jne. Vielä kun tallentaisi raw-muodossa kuvat. Kyllähän toi lähentelee järkkäriä, mutta toki hyvällä järkkärirungolla ja huippuoptiikalla kuvataan ne vaativammat kohteet kuten yötaivaat, urheilukuvaukset, aidot HDR-kuvat jne.
Tuo on niin totta. Itselläni on ollut pitkään digipokkareita, joskus kuvaan retkillä vain kännykkäkameralla, ja vaikka tulin hankkineeksi laadukkaan mikrojärkkärin, on sen pääasiallinen toimenkuva kerätä pölyä kotelonsa päälle. Sillä saisin parhaat kuvat, mutta (a) se vie tilaa, (b) se painaa paljon ja (c) sen sisään menee aina jostain pölyä, joka tarttuu kennolle. Sitten saa olla poistamassa täpliä kuvista.
Vesi- ja pölytiivis Olympus TG-3 on osoittautunut sellaiseksi kompromissiksi, jonka kanssa pystyn elämään ja retkeilemään parhaiten. Kuvanlaadussa on toivomisen varaa, mutta kameran tiiviys mahdollistaa huolettoman mukanapitämisen, mikä on tärkeä asia retkillä. Jos kamera pitäisi aina kaivaa jostain tiiviin kotelon uumenista, jäisi suurin osa kuvista ottamatta.
Toki hintalapussa olevilla numeroillakin oli vaikutusta valintaan.