Hiljenevä HeiaHeia on edelleen hyödyllinen

Muistattehan sen palvelun, johon voi kirjata urheilusuorituksensa? Sen, johon kaikki rynnistivät pari vuotta sitten? Sen, joka täytti Facebook-feedimme sekunnin tarkkuudella kellotetuilla koiranulkoilutuksilla? Muistatteko HeiaHeian? Käyttääkö joku sitä vielä?

Minä käytän. Kirjaan edelleen kaikki suoritukseni HeiaHeiaan. Käytin palvelua jo silloin, kun sen nimi oli vielä Moozement. Olen siis todellinen vanhaparta! Palvelusta löytyy urheiluhistoriani vuosia taaksepäin.

Mutta palvelu tuntuu nykyään kumisevan tyhjyyttään. Vain muutamat aktiivit tuntuvat edelleen käyttävän sitä, muuten on aika hiljaista. Vaikka niin monet ovat palvelun jättäneet, miksi minä edelleen roikun mukana? Minäpä kerron.

  1. Historiatieto on mielenkiintoista. Koska olen käyttänyt palvelua vuosia ja uskollisesti, minulla on käytössäni paljon kiintoisaa tietoa omasta urheiluhistoriastani.
  2. Maailma on pullollaan hienoja sovelluksia, jotka tallentavat urheilusuorituksia. Olen käyttänyt monia eri sovelluksia, kuten esimerkiksi Sports Trackeria, Endomondoa ja Stravaa. Ja käytän edelleenkin. Mutta nämä tulevat ja menevät, HeiaHeia pysyy. Kun kirjaan HeiaHeiaan kaiken, voi vapaasti testailla eri trackereita sotkematta historiatietojani.
  3. Kirjaan HeiaHeiaan sairaspäivät. Joskus tuntuu, että kokoajan saa olla flunssassa. HeiaHeiasta voin kätevästi tarkistaa, olenko oikeasti sairaana esimerkiksi enemmän kuin aikaisempina vuosina.
  4. Ostimme kotiin soutulaitteen vuoden 2015 keväällä. Päätimme heti, että se saa lähteä, jos sitä ei oikeasti käytetä. Vuodenvaihteessa tuumailin, että aika vähänhän sitä on tullut käytettyä. Fiilis oli, että tuskin lainkaan. Mutta HeiaHeia kertoi, että olen soutanut viikoittain. Laite sai jäädä.
  5. Ostin joulun alennusmyynnistä uuden maantiepyörän. Ennen ostopäätöstä kävin vuoden ajalta kilometritilastot läpi ja arvioin kuinka paljon olisin ajanut uudella pyörälläni kuluneen vuoden aikana. Kävi ilmi, että olisin ajanut pyörällä noin tuhat kilometriä. Pyörän hankinnalle oli mielestäni tilastojen valossa perusteet, mutta toisaalta kilometrimäärä ei perustele järin kalliin pyörän hankintaa. Käyttämällä HeiaHeiaa voin siis säästää silkkaa rahaa, koska voin saada ostopäätösten tueksi raakaa faktaa tilastojen uumenista.

HeiaHeian käyttäjien aktiivisuus saattaa olla hiipumassa. Toisaalta HeiaHeiaa ylläpitävä yritys kasvaa. He panostavat nykyään yrityspuoleen ja se lieneekin erittäin fiksu strategia. HeiaHeia yhdistyi myös hiljan yritysjohtajien valmennukseen keskittyvän Hintsa Performancen kanssa, joten on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan palvelun kehitys etenee.

Minä aion kuitenkin jatkossakin päivittää HeiaHeiaa uskollisesti ihan näin kuluttaja-asiakkaana. Siitä on minulle hyötyä.

Posted in

,

2 responses

  1. HeiaHeiassa on tosiaan fiksuja ominaisuuksia yrityksillekin. Omien suoritusten lisäksi siellä voi mm. seurata vaikka koko firman tavoitetta tai kisailla tiimeittän.

  2. Sami Jumppanen Avatar
    Sami Jumppanen

    Minä en ole saanut muutamaa oleellista asiaa HeiaHeiaan: kaikkea Stravasta, ei edes ulkoisen synkronoinnin kautta (Tapiriik.com, Garmin Connect – vain x päivää taaksepäin). En saa suorituksille kellonaikaa! Ei tule gps-jälkiä Garmin Connectista (kaikki muut tuntemani palvelut ottavat jäljet). Mitä iloa on esittää maastopyöräilyä kavereille, kun ei näy kellonaika eikä reitti? Nyt viimein ajattelin kokeilla Google Fit -yhteyttä, kun sitäkin köytän. “Jokin meni pieleen, kokeile uudelleen” – miten?? Kaikki valinnat on päällä. Ei voi yrittää uudelleen vaikka sulkisi välillä. Strava tarjoaa ne ominaisuudet ja yhteisön, joita tarvitsen, polkupyörieni osien kilometreistä alkaen. Taitaa tuo loppuvuoden kokeilu jatkua alkuvuoden sulkemisella. Hyvä jos toimii, minulle ei.