Liikennetörttöilyjen videointi rantautuu Suomeen

Venäjän liikenne on ainakin YouTuben perusteella melko kaistapäistä. Actionkameroiden hintojen laskun myötä monet kuvaavat omaa ajeluaan, jotta pellin rypistyttyä voi todistaa poliisille olleensa oikeassa. Vakuutusyhtiöiden luvatussa maassa Yhdysvalloissa tämä on myös yleistä ja käsittääkseni myös Briteissä.

Nyt tapa on selkeästi rantautumassa myös Suomeen. Kameroita näkee yhä enemmän ihan työmatkaliikenteessä ja sosiaaliseen mediaan on alkanut tupsahdellä yhä enenevissä määrin vihamielisiä videoituja läheltä piti -videoita.

Esimerkiksi tässä videossa mersukuski koukkaa pyöräilijän eteen:
liikennevideo02

Ja tällä videolla fillaroitsija yrittää päästä hengestään kääntymällä rekan eteen:
liikennevideo01

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Hyvää on tietysti se, että liikennerikkomuksia varten saadaan parempaa todistusaineistoa. Tämä voisi johtaa parhaimmillaan siihen, että liikenne siistiytyy, koska sakot voivat rapsahtaa helpommin. Yleisellä tasolla myös konkreettisten läheltä piti -tilanteiden näkeminen saattaa saada ihmiset käyttäytymään varovaisemmin liikenteessä.

Masentavampi uhkakuva on, että poliisin resurssit eivät riitä jokaisen videoidun läheltä piti tilanteen selvittelyyn. Sakkoja ei siis jaeta yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sen sijaan videot ovat vain jälleen uusi lyömäase poteroihinsa kaivautuneille ihmisille*. Kuilu syvenee sen sijaan, että mietittäisiin miten voisi ottaa toiset paremmin huomioon. Loka lentää sosiaalisessa mediassa.

Aika näyttää miten tämä vaikuttaa liikennekäyttäytymiseen – vai vaikuttaako mitenkään. Mikä on sinun veikkauksesi?

* Esimerkki pyöräilijöiden poterosta: Minä pysäköin pyörätielle 
Ja autoilijoiden vastine: Minä pyöräilen autotiellä vaikka pyörätie menee vieressä