Töölön uimahallissa tuoksuu pulla

Käsi ylös kaikki, jotka tiesivät, että Töölössä on uimahalli? Minä en tiennyt, eikä oikeen kukaan muukaan tuntunut tietävän. Etsin sijainniltaan ihanteellisinta hallia viikottaisille uinneilleni ja törmäsin Töölön halliin. Se osuu käytännössä työmatkalleni, joten se soveltuisi täydellisesti aamu-uintiin.

Netistä löytyi aika vähän kokemuksia hallista. Google-haku hakusanalla “töölön uimahalli kokemuksia” tuottaa ensimmäisenä hakutuloksena ihan eri hallia koskevan keskustelun otsikolla “Yrjönkadun uimahallissa homot paneskelee saunatiloissa”. Ei järin rohkaisevaa. Päätin siis mennä itse paikan päälle katsomaan, mitä sieltä löytyy.

Hallin uintiradat ovat 25-metrisiä. Uimareille on varattu kolme rataa ja vesijuoksijoille yksi. Uimaireiden radoista yksi on tarkoitettu nopeille uimareille. Lisäksi hallista löytyy kylmäallas ja lastenallas. Nykymittareilla halli on siis pieni. Sieltä puuttuvat erikoissaunat, liukumäet ja porealtaat. Ei haittaa, koska spartalainen aamu-uintini ei sellaisia nykyajan hömpötyksiä kaipaa.

Halli on siisti, moderni ja paikat ovat hyvässä kunnossa. Olen käynyt hallissa aamuisin seitsemän ja kahdeksan välillä ja tilaa on ollut hyvin. Nopeiden rata ei ole kertaakaan ollut tyhjä, mutta ei myöskään tuskaisen ruuhkainen. En ole törmännyt ahdisteleviin homoihin, piikittäviin narkkareihin, ihmisulosteisiin tai mihinkään muihinkaan omituisuuksiin, joihin Suomi24:n mukaan törmää keskustan halleissa.

Uintikerta maksaa 5,50 euroa, mikä on pykälän kalliimpaa kuin Espoon puolella.

Iso bonus irtoaa hyville pyörätelineille. Ne ovat välittömästi oven edessä katoksessa ja pyörän saa lukittua rungosta telineeseen.

Parasta hallissa on kuitenkin kahviosta altaalle asti kantautuva pullan tuoksu!

One response

  1. Onni Avatar
    Onni

    Helsinkiläiset kyllä yleensä tietävät että Töölössä on uimahalli. Minäkin tiedän sen vaikka muutimme Töölöstä pois jo 10 vuotta ennen hallin rakentamista. Uiminen onkin mainio harrastus. Sitä yhtä lukuunottamatta, muiden yleisten uimahallien tiedot löytyvät täältä http://www.urheiluhallit.fi/ ja täältä http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/sisaliikuntapaikat/Uimahallit/